– Farmasialiitto valitsee vuorovuosin Vuoden Farmaseutiksi ja Vuoden Proviisoriksi omalla osaamisellaan suomalaista farmasiaa tunnetuksi tehneen tai muutoin ammatillisesti ansioituneen farmaseutin ja proviisorin. Tänä vuonna kunniamaininta päätettiin antaa sekä proviisorille että farmaseutille Farmasialiiton 100-vuotisen taipaleen kunniaksi. Valintakriteereissä korostui lääkitysturvallisuus, joka on tärkeä osa turvallista terveydenhuoltoa, kertoo Farmasialiiton puheenjohtaja Kirsi Kvarnström.
Valinta
Eräänä aamuna puhelin soi. Kun soittaja esitteli olevansa Farmasialiitosta, alkoi jo hieman raksuttaa. Hymy alkoi nousta huulille. Kyllä. Minut oli valittu Vuoden farmaseutiksi!
Myönnän, että olin jopa hieman haaveillut tästä kun luin hakukriteerejä. Omalla vaatimattomalla panoksellani tunsin ne täyttäneeni. En silti uskonut, että minua kukaan edes ehdottaisi, koska olen nykyään tällainen yksinäinen puurtaja. Yksinyrittäjä. Sitäkin enemmän se lämmitti mieltäni, että työni farmasian alan eteen oli huomattu.
Toisaalta verkostoni ovat laajat ja olen kyllä ollut monessa mukana. Joskus on tuntunut, että liiankin monessa. Välillä olen ajatellut, että mitähän minäkin ”pelkkä farmaseutti” teen tässäkin tilanteessa tai seurassa. Sitten olen sisäisesti röyhistänyt rintaani ja ajatellut, että juuri tätä pitääkin tehdä. Nostaa farmaseuttien asemaa. Me olemme luotettavia terveydenhuollon ammattilaisia.
Koen myös, että meillä on alalla suuri yhteenkuuluvuuden tunne. Olemme muiden alan yrittäjien kanssa puhaltaneet yhteen hiileen. Meille kaikille riittää töitä, kunhan yhdessä teemme työtä sen eteen, että meidän osaamistamme aletaan hyödyntää laajemmin osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Yrittäjyys on jatkuvaa kasvamista. On huikea tunne huomata, että aina voi muuttua ja oppia uutta. Tästäkin vuodesta tulen ottamaan irti mahdollisimman paljon. Elämä on mahdollisuuksia täynnä.
Olen todella kiitollinen niille, jotka ovat minua ehdottaneet Vuoden Farmaseutiksi ja heille Farmasialiitossa, jotka ovat tämän valinnan tehneet. Tulen jatkamaan alan esille tuomista eri medioissa ja foorumeissa. Työnikin puhukoot puolestaan.
Onnea myös Vuoden Proviisori Carita!
Media
Farmasialiiton tiedote.
Keskisuomalainen teki haastattelun 25.9.2019 .
Yle Jyväskylän radiohaastattelu löytyy ainakin toistaiseksi täältä.
Mediuutisten juttu on luettavissa täällä.
Keski-Suomen Yrittäjätkin muisti jyväskyläläistä yrittäjää.
Apteekkariliitto osoitti hienoa kollegiaalisuutta onnitteluilla.
Paikallislehtemme pieni ilmoitus löytyy sivulta 7 Suur-Jyväskylän Lehdestä.
Yhteistyötahoni Medics24 nosti esille osaajansa.
Lisää tulossa….