Lääkehoidon Turva mukana STM:n I&O -kärkihankkeessa

Lääkehoidon Turva on mukana Keski-Suomen Kukoistava kotihoito -hankkeessa. Se on yksi kahdeksasta Sosiaali- ja terveysministeriön ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa” -kärkihankkeen kokeilusta. Toimiva kotihoito muodostuu neljästä pääperiaatteesta: kotihoitoa on tarjolla vuorokauden ympäri, kotihoidon henkilöstö on osallisena oman työnsä kehittämisessä, sekä kuntouttava että akuuttitilanteiden toimintamalli on kehitetty ja käytössä.

Lääkehoidon kokonaisarvioinnit osaksi kotihoitoa

Lääkehoidon kokonaisarviointeja ja moniammatillista yhteistyötä viedään osaksi kotihoidon palveluita. Samalla pyritään järkeistämään kotihoidon lääkehuoltoa. Lääkehoidon turvallisuus ja sujuvuus ovat tärkeä osa kotihoitoa. Hoitajien resursseja saadaan myös paremmin tasattua kuntouttavaan hoitotyöhön. Meillä on jo hyväksi havaittuja malleja olemassa, joita nyt pyrimme saamaan pysyväksi osaksi muita kotona asumista tukevia toimintatapoja. Yhdessä saamme aikaiseksi parhaan mahdollisen, asiakaslähtöisen kokonaisuuden ja juurrutamme sen käyttöön koko maakunnassa.

Kärkihanketta toteutetaan vuosina 2016–2018 sosiaali- ja terveysministeriön johdolla

Lisää kärkihankkeesta