Apteekkityö

”Back to basics”

25.9. vietetään kansainvälistä farmasistipäivää. 

Samaisena päivänä 2017 sitten minut valittiin Vuoden Farmaseutiksi. Olin tuolloin toiminut yrittäjänä pari vuotta, mikä on farmaseutille harvinaista. Pyrin silloin aktiivisesti ajamaan kliinisen farmasian ja lääkehoidon kokonaisarviointien ottamista osaksi jokapäiväistä moniammatillista työtä. Osallistuin STM:n kärkihankkeeseen ja olin muutenkin monessa mukana. 
Apteekkityötä olin aiemmin tehnyt vuodesta 2001. Nelisen vuotta sitten kaipasin haasteita ja minulla oli halu työskennellä tiiviimmin osana terveydenhuoltoa, ihminen kokonaisuutena kohdaten. Täydennyskoulutus innosti minut kokeilemaan kokoaikaista yrittäjyyttä ja sillä tiellä jatkan edelleen.
Nyt aloin kaivata jälleen apteekkityötä. Yritykseni keskittyy nykyään pitkälti lääkitysturvallisuuden kehittämiseen sote-alan yrityksissä. Se on minulle ehdottomasti hyvin

mielekästä jatkossakin, mutta lääkeala kehittyy koko ajan ja koin, että siinäkin on hyvä pysyä mukana. Apteekin asiakaspalvelu on myös hyvin palkitsevaa, koska työstä saa heti palautetta ja voi auttaa ihmisiä.
Niinpä minä olen muutaman vuoden jälkeen taas heittänyt osa-aikaisesti apteekkikeikkaa. 

Päällimmäisenä mielessä on nyt, että alaa ja farmaseuttien työtä ei varmaan osata arvostaa tarpeeksi, koska emme sitä itsekään aina tajua. Mutta palatessani tauon jälkeen huomasin kuinka haastavaa ”perus apteekkityö” onkaan! 

Oli moni asia unohtunut ja muuttunutkin. Tuntui vähän hassulta kysellä muilta asioita, jotka on

osannut joskus hyvin. Vähitellen ne palautuvat mieleen ja uudet säännöt ja uuden paikan käytännöt tulevat tutuksi.
Lääkkeitä ja muita tuotteita on apteekin valikoimissa valtava määrä ja ne tulee kaikki osata ja neuvoa asiakasta niiden käytössä. Itsehoitopuolella saa olla välillä suorastaan salapoliisi, kun oikeaa tuotetta etsitään. Puhumattakaan oireiden kartoituksesta ja itsehoidon soveltuvuuden arvioinnista sekä muun lääkityksen huomioimisesta. Tietotekniikka on apteekeissa osaltaan hieman kankeaa, jos niin voi sanoa. Pitää painella jos jonkinmoisia funktionäppäimiä, jotka ennen tulivat selkärangasta. Jonnekin ne olivat sieltä ajan myötä kadonneet. Rinnalla on koko ajan kelan sähköinen reseptiohjelma ja yhteisvaikutusohjelmat ynnä muut. Kela tuokin haasteensa lääkkeiden toimitukseen hinnoittelun ja valintojen osalta. Virheestä kun sakotetaan. Lääkevarmennus on uusin lisä työhön.
Tässä kaiken keskellä on tietenkin halu hyödyntää koulutuksessaan ja yritystyössään oppimaansa, ja miettiä asiakkaan lääkitystä kokonaisuutena, mutta kyllä se useimmiten kiireen keskellä on helpommin sanottu kuin tehty. Selkärangasta löytyi nimittäin myös halu olla tehokas. Apteekeissa on totuttu saamaan nopeaa ja luotettavaa palvelua ja se on saatu mielestäni näyttämään yllättävän helpolta. Mutta kokemus auttaa. Lääkityksen arviointeihin varaankin amoxicil mieluummin aikaa erikseen keskittyä asiakkaan ongelmiin.

Kyllä minulla on hienoja kollegoita!

Hyvää kansainvälistä farmasistipäivää ja onnea seuraajalleni!

Maria Mäkelä
Farmaseutti LHKA
Lääkitysturvallisuuden asiantuntija
LääkehoidonTURVA
info@laakehoidonturva.fi
044 982 0888